Silmien suojaaminen pyöräillessä

Silmät ovat tärkeä, mutta myös haavoittuvainen osa ihmistä. Siksi ne tuleekin suojata säällä kuin säällä. Pyöräillessä tavallisin tapa suojata silmät on käyttää ajolaseja. Aikanaan ajolasit yhdistettiin lähinnä vain kilpapyöräilyyn, mutta nykypäivänä niiden käyttö on levinnyt arkipyöräilijöidenkin keskuuteen. Lasit ovat hyvä keino välttyä monilta silmiin kohdistuvilta ongelmilta, joita saattaisi muuten kohdata pyöräilyn yhteydessä.Satoi tai paistoi, on silmät syytä suojata. Pyöräillessä säätilat, maasto ja ympäristö muuttuvat. Silmäsi joutuvat käymään läpi muun muassa valon ja lämpötilan vaihtelua, mikä voi nopeastikin vaikuttaa näkökykyyn. Kylmä ilma voi saada silmät vuotamaan ja auringosta johtuva uv-säteily voi ärsyttää ja jopa polttaa silmää. Kaiken tämän pystyy kuitenkin välttämään oikeanlaisella suojavarustuksella.

Ajolasien hyödyt

Ajolasit korjaavat monenlaisia ongelmia. Sen lisäksi, että ne suojaavat erilaisilta sääilmiöiltä ja säteilyltä, ovat ne mitä mainioin mekaaninen suoja. Lasit, jotka ovat iskunkestävät, ovat myös turvalliset. Lasien tulisi pystyä suojaamaan silmiä esimerkiksi puun oksilta tai päin lentäviltä kiviltä. Halvimmat lasit harvoin ovat tarpeeksi vahvat kestämään osumia, joten sen suhteen kannattaa olla tarkkana ostohetkellä.Varsinaisen suojaamisen lisäksi ajolaseista on hyötyä yleisen näkemisenkin kannalta. Laseihin kannattaa ostaa linssit riippuen siitä, minkälaisessa valaistuksessa pyöräilee. Pimeällä ajamiseen on hyvä käyttää siihen tarkoitettuja linssejä, aivan kuten auringossa ajamiseenkin. Ajolasien tulisi myös tarpeen mukaan toimia silmälaseina. Lasien ja linssien valintaan on siis oleellista kiinnittää paljon huomiota. Erilaisia ajolaseja myy esimerkiksi Cykelkraft.

Mitä kannattaa ottaa huomioon silmiä suojatessa

Silmien suojaaminen on pyöräilyharrastuksen tärkeimpiä asioita. Sen takia suojavarustusta ostaessa täytyy olla tietoinen monistakin asioista. Ensimmäisenä kannattaa lähteä miettimään, miltä suojaudutaan. Jos harrastaa pyöräilyä esimerkiksi metsässä, on lähtökohtana mahdollisimman iskunkestävät lasit, sillä pyöräily-ympäristö on haasteellinen. Jos sijainnissasi on usein hyvin kylmä tai aurinkoinen sää, tarvitsee sekin ottaa huomioon. Lasien tulee suojata valon vaihtelulta ja säteilyltä.Säältä ja maastolta suojautuminen on helppoa, kun osaa yhdistää omakohtaiset tarpeet ja käytännöllisyyden. Jos haluaa pelata varman päälle, voi ostaa eri linssit eri tarkoituksiin. Esimerkiksi omat linssit pimeään, aurinkoon sekä pilviselle säälle. Kaiken lisäksi ajolasien tulisi olla myös mahdollisimman mukavat päällä. On aivan yksilöllistä, mikä malli on kullekin mieluisin; kaikille löytyy tarvetta vastaavat ajolasit.

Metsäpoluilla viihtyvien aktiivipyöräilijöiden

Metsäpoluilla viihtyvien aktiivipyöräilijöiden kannattaa panostaa tavallista maastopyöräilijää enemmän ajolasien tuomaan turvallisuuteen sekä ajomukavuuteen, poluilla kun saattaa törmätä yllättäen vastaantuleviin risuihin, puun oksiin sekä ilmassa lenteleviin kiviin tai hyönteisiin. Äkilliset esteet poluilla voivat aiheuttaa lasien heilahtamisen huonoon asentoon, kun pyörä ennalta varoittamatta hypähtääkin. Hyvät ajolasit antavat kantajalleen mielenrauhaa ja ennen kaikkea luottamusta tuleviin yllättäviin tilanteisiin.

Tyylikkyyttä ulkoiluharrastukseen

Pyöräilyssä, kuten muissakin ulkoiluharrastuksissa, on mukava liikkua itselleen sopivissa varusteissa. Tämä pätee myös ajo- sekä urheilulaseihin. Cykelkraft tarjoaa monenlaisia vaihtoehtoja tyylikkääseen liikkumiseen, olet sitten liikkeellä polkupyörällä, juosten tai vaikkapa hiihtämässä aurinkoisessa kevätpäivässä. Vastaantulijoiden huomion voi kiinnittää monella tavalla, ja hyvin istuvat, liikkujan tyyliin sopivat lasit jäävät nopeasti vastaantulijan mieleen jo pienen ohikiitävän hetken aikana.

Ensimmäiset lasini, minkälaiset minun kannattaisi ostaa?

Ensimmäisten ajolasien hankinta on usein alku jollekin uudelle ja jännittävälle. Vaihtoehtoja on vaikka millä mitalla, ja lasien hintakin saattaa vaikuttaa omiin päätöksiin. Aluksi kannattaa kääntyä alan ammattilaisten puoleen, sillä heiltä saa yksinkertaisia ja käytännöllisiä vinkkejä. Kun pyöräilyharrastus sitten etenee, alkavat omat mieltymykset pikkuhiljaa jo hahmottumaan, ja seuraavien lasien hankinnassa omat tarpeet ovatkin jo paremmin tiedossa.